Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

i've become indestructible

Jokainen etsii itseään ja omaa tyyliään. Jotkut etsivät pitkään ennen kuin oikeasti löytävät itsensä, joillakin siinä ei mene niin kauaa aikaa. Itse olen vasta noin vuoden sisällä alkanut olemaan sinut itseni kanssa ihan toden teolla. Viimeisen kahden-kolmen vuoden aikana olen käynyt läpi erilaisia tyylejä ja ajanjaksoja. Niitä on ollut kasiluokan ”classy” -tyylinen pukeutuminen, ysin alussa massamaisuus ja viime kesänä poikamainen vaihe. Olen tehnyt loistavia valintoja tyylini suhteen vuonna 2018. Niitä on muun muassa kulmakarvoissani oleva vako ja hiusten värjäys tumman ruskeiksi. Myös lyhyempi tukka on minulle oikea valinta. Siivosin myös joulukuussa vaatekaappini niin, ettei siellä olisi niin paljoa vaatteita, joita en käytä oikeastaan ikinä. (c)Santeri Tiainen Oman tyylini sana on MUSTA . Mustat housut on parhaimpia, samoin mustat hupparit ja t-paidat. Eli oikeastaan, yleensä asuni ovat mustaa kera jonkun väripilkun, jos ei ole mustaa mustalla. Lempielementtejäni o...

"I'M NOT STRONG ENOUGH"

(c)Santeri Tiainen Oon aina uskotellu itelleni, että oon vahva. Oon vahva, ja pärjään itse. Mua ei kiinnosta mitä muut ajattelevat, tai mitä he sanovat. Oon kuvitellut pystyväni pistämään vastaan ja piikittelemään toisille tuon tuosta, mutta se ei olekkaan totta. Muhun sattuu pienetkin asiat. Mua ahdistaa olla sellaisten ihmisten ympäröimänä, joidenka mä koen olevan parempia kuin mä. Musta tuntuu että he ajattelevat minun olevan huono luuseri, ruma ja kyvytön. Pelkään arvostelua, pelkään että minua pidetään yhdentekevänä. Mä elän huomiolla, mä elän sosiaalisuudella, mut se on joskus vaikeeta. Kun oon herkillä, hyvin pienet jutut sattuu, vaikka ne tulis mun rakkaimpien ihmisten suusta. (c)Santeri Tiainen Kerran tilasin farkkushotsit netistä, ja saatuani ne itselleni laitoin ne jalkaan. Shortsit olivat aika tiukat, sillä olin ottanu ne minulle tiukassa koossa. Näytin hänelle shortseja, ja hän sanoi vitsillä jotain siihen viittaavaa, että olisin pyöreä. Se sattui, meni...

Skootteri on lälläripyörä

  Useimmat kuvat (c) Santeri Tiainen Ajokausi on päättynyt, ja tiet ovat jäässä. Mä oon ite ajanut mopolla nyt vuoden 2017 elokuusta lähtien. Näin perustietoina, mulla on paras mopo (omasta mielestä) eli Yamaha DT (Kavereille depsi). Depsin kanssa oon kerennyt koluamaan kaikki tutut ja ei niin tutut paikat tämän runsaan vuoden aikana mitä ollaan päristelty menemään. Toki matkan varrella on sattunut erinäisiä mokia ja kömmähdyksiä, mut se kuuluu asiaan, ainakin mun mielestä. Mun mottokin sanoo, että et oo kunnon mopojonne jos et oo ees yhtä kertaa kaatunu mopolla. Itse olen kaatunut kolmesti. Aloitetaan kuitenkin ajasta, jolloin mulla ei ollu mopokorttia, eikä uljasta depsiä allani. Ennen yläasteen alkua olin ollut sitä mieltä, että kyllä se pitää skootteri ostaa mulle. Ajattelin että mopot on täysin poikien juttu, ja ne olisivat haasteellisia ajaa. Mikä sitten sai mun mielen muuttumaan? Mun veljellä, joka on mua 5 vuotta vanhempi, oli myös DT, tosin vähän vanhemman m...

syvälliset #1

Kuvat (c) Santeri Tiainen *** Tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Pieniä, kivoja asioita. Tee päätöksiä itseäsi varten, mutta älä unohda ystäviäsi. Emme ole koskaan kokonaisia, emme koskaan valmiita. Näemme aina jotain, mikä pitäisi muuttaa, mitä pitäisi korjata. Katso itseäsi. Puolen vuoden päästä, et näytä samalta. Et ajattele samoja asioita. Et ole vielä silloinkaan valmis, mutta mitä sen väliä? Anna mennä. Mene, tee ja koe asioita, vaikka ne olisivatkin jännittäviä. Ota riski, hyppää esteen yli tietämättä pääsetkö siitä helposti yli, vai kompuroitko matkalla. Muista kuitenkin, sinulla ei ole kiire. Etene matkallasi omaa tahtiasi, kuuntele itseäsi. *** *** Mieti itseäsi pienen lapsen silmin. Olet lapsen mielestä jo melkein aikuinen. Lapsi unelmoi saavansa sinun elämäsi kaltaisen elämän vanhempana. Lapsi ihailee sinua, katsoo sinua ylöspäin. Mutta minä ihailen lasta. Hänen mielensä pursuaa iloa ja puhtia. Se on täynnä toivoa, intoa....