Siirry pääsisältöön

how ya doing?

Hei!


Mitä kuuluu? -Hyvää kuuluu, kesäloma on kulunut nopeasti mutta hyvin. On mökkeilty, uitu, veneilty ja grillattu. Ja tottakai hoidettu koiria. Meille syntyi tuolloin kesäkuun lopussa 9 koiranpentua. Nyt kaikki ovat lähteneet jo maailmalle, paitsi 3 poikaa. Pekko "Lapanen", Ponu "Poku" ja Pele "Pontus" asustelevat vielä emonsa viereisessä tarhassa. Tämä tarkoittaa siis että meidän pihamaalla haukkuu 8 koiraa. RIP.


 Kaikki on muuten sujunut hyvin, olen riehunut kavereiden kanssa ja istunut skootterin kyydissä. Onneksi ensi vuonna pääsen ajamaan veljen vanhalla mopolla. (Se tosin pitäisi korjata, ettei se leipois joka mutkaan..) Ja oli mulla eilen synttärit. Jee 14vee.. turhin ikä..


 NIIN! Käytiinhän me naisporukalla Tallinnassa! Paljon tuli osteltua, mutta yllättävän paljon jäi senkin jälkeen rahaa käteen. Oli kyl ihan siistiä joo, ja laivalta sain parhaita karkkeja joten maha kiittää!


 Koulun alkuun on 9 päivää.. eikä edes harmita! Ihan siistii mennä takas kouluu ja vieläpä 8. luokalle! JA JIHUU; paras ystäväni Ada on pohjoisessa niinsanotusti lomailemassa, ja toinenkin kaveri lähtee myös reissun päälle pian, mitä teen?!


En muuten kestä, kun yksi päivä olin sänkyni päällä tietokone edessäni. Ihan siinä rauhassa katsoin jotain (varmaankin One Pieceä) ja kuulen kuinka Nekku juoksentelee talossamme. Tiesin että se juoksee huoneeseeni ja hyppää sängylle, ja samalla sekunnilla juoksee taas pois. Niin tapahtuikin..  tosin yritin pysäyttää tuota valtavaa "sylikoiraa", mutta turhaan..
Tämän yhteenoton seurauksena tietokoneestani lähti X-näppäin irti.. Mutta onneksi se oli vain X, koska jos se olisi ollut joku yleinen kirjain kuten A, olisin varmaan heittänyt Nekkua pehmolelulla.

Joo, ja Animeconkin oli taas kerran siisti! En harmikseni voinutkaan cossata Luffyä, koska tilasin puvun liian myöhään.. ehkä laitan puvustani kuvia joskus kun otamme niitä, ehkä en. Joka tapauksessa, pitäkää vielä nämä vähät päivät kesälomasta hauskaa ja lähtekää kouluun tai töihin hyvillä mielin. Niin minäkin aion!

Joojoo ja moikkamoi!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

We carry on

  Pitkästä aikaan täällä. Onhan siitä jo muutama vuosi, kun viimeksi olen blogiani päivitellyt. En oikeastaan tiedä miksi en ole tänne mitään pistänyt… No mutta kuitenkin. Jos aloitetaan pienellä recapillä siitä, mitä oikein on tapahtunut näiden parin vuoden aikana. Olen ainakin täyttänyt 18 vuotta, saanut autokortin, käynyt Lapissa, kirjoittanut syksyllä 2020 kaksi yo-kirjoitusta, saanut ahdistuskohtauksen ja kasvanut taas vähän ”aikuisemmaksi”. Siinäpä ne tärkeimmät… Koronan kanssa on painittu siinä mielessä, että etäopetus tai maskien käyttö koulussa eivät kuuluneet suunnitelmiini pari vuotta sitten, mutta sillein tämä elämä eteni. Nyt olen lukulomalla ja koitan kovasti lukea äidinkieltä, englantia, maantietoa ja matikkaa. Matikkakin kummasti vaihtui pitkästä lyhyeen otettuani viimeisestä pakollisesta pitkän matikan kurssista hylätyn. Olen edelleen parisuhteessa mutta yllättävää kyllä, uusia kavereitakin olen löytänyt. Enpä olisi sitäkään uskonut. Minä ja Celica (c) Santeri Ti...

Onnea sulle, onnea mulle!

Onnea on hyvät ystävät. Onnea on myös ponnarin ottaminen ranteesta pois, ja mopon polkaisu käyntiin. Onnea on lukiokirjojen hintojen vertailu. Onnea on muistiinpanojen tekeminen kokeeseen opiskellessa, onnea on myös polvien naksuminen kyykistyessä.  Onnea on sinun naurusi. Onnea on kokeen jälkeinen tunne selviytymisestä. Onnea on valkeat kengät pohjat, jotka eivät ole likaantuneet vielä. Onnea on ajaa kesällä t-paita päällä. Onnea on tuntea itsensä pidetyksi. Onnea on päästä oman rakkaan viereen ja onnea on kanasalaatti. Lyijykynän teroittaminen teräväksi, loppuun palaneen tuoksukynttilän heittäminen roskiin ja jonkun toisen mopolla ajaminen on onnea. On ihanaa päästä oikeaan nuottiin laulaessa. Onnea on istua yksin bussissa kuulokkeet korvilla, ja kuvitella olevansa elokuvan päähenkilö. Onnea on hiljainen kesäyö, ja kaverit. Onnea on ajaa polkupyörällä isoon alamäkeen. Onnea on saapua kotiin pitkän matkan jälkeen. (c) Santeri Tiainen   ...

Appreaciation.

Sinun naurusi. Se saa minut hymyilemään joka päivä. En tiedä mitenkä sen teet, tai miksi. Siitä tulee minulle hyvä olo, vaikka olisin muuten maassa. Kanssasi on hyvä olla. Niin hyvä olla, että minusta tuntuu kuin omistaisimme koko maailman. Kuin millään säännöillä tai muiden asettamilla rajoilla ei olisi mitään osaa eikä arpaa. Minun hymyyni ei tarvitse muuta kuin sinut. Kun katson sinua, en voi olla hymyilemättä.  *** Minua pelottaa, että en ole sinulle tarpeeksi. Vaikka minulla on niin hyvä olo kanssasi, pelkään etten riitä.  Joskus pelkään sinun puolestasi, tai sinun takiasi. Se kuitenkin tuo sitä jotain, jota kaipaan. Minulla on kuitenkin mahanpohjassa aina tunne, että sinä olet kunnossa, sillä minä luotan sinuun. Kun tutustuin sinuun, olin hieman arka tämän suhteen. Mietin, että onko tämä kuin kuiluun hyppäisi, että jäisin pohjalle. Sait kuitenkin mieleni muuttumaan, eikä se ole palaamassa entiseen.  *** Olet kuin huume. Niin kliseistä kuin se onkin...