Wow. Olipa hämmentävää lukea edellistä postaustani tähän blogiin. Viimeisessä luvussa kerroin miten 2018 menisi minun osaltani. Kerroin, että olen uutena vuotena kavereiden kanssa, ja kesällä
olen kesätöissä, ajan mopolla ja olen rippileirillä isosena. Syksyllä aloitan lukion. Kaikki mitä sanoin, myös tapahtui.
Kesän alettua, olin neljä viikkoa töissä keittiöllä, ja sen jälkeen viikon rippileirillä isosena. Heinäkuu oli todella jees aikaa, sillä silloin tehtiin kavereiden kanssa kaikkea kivaa. Kävimme mm. Suonenjoen mansikkakarnevaaleilla, olimme teltassa yötä ja sekoilimme kaikkea mahdollista. Kävin myös ruotsissa ja olimme tyhjässä kämpässä yötä porukalla. Sain kesällä uusia kavereita vanhoista tutuista. Kaikin puolin viime kesä oli tosi kiva, kunnes tuli 9.8. Ajoin samalla mopollani kuin aina ennenkin lukioon. 1A. Miten oudolta tuntuikaan palata takaisin koulun pienimpien joukkoon. Koulun alku oli takkuisaa. Minusta tuntui etten selviäisi elämästä millään ilveellä. Tuntui kuin kaikki olisi kaatunut niskaani, sillä paras kaverini Ada oli myös muuttanut yli kahdensadan kilometrin päähän.
Nyt olen kuitenkin ollut lukiossa noin pari kuukautta. Koeviikko on aivan nurkan takana, tarkemmin sanottuna kuuden päivän päästä tuo lukiolaisten ainainen stressin aihe alkaa. Minulla on mennyt muuten ihan hyvin, mutta koulu on ollut jokseenkin ärsyttävää ja tylsää. Tosin sehän ei ole uusi asia.
Mielestäni on todella outoa, että KAIKKI mitä sanoin tapahtuvan, myös tapahtui. Ja vieläpä täysin oikeassa järjestyksessä. En oikein tiedä mitä sanoa, joten lopetan tämän tähän.
Mutta sitä ennen, aion ennustaa mitä seuraavaksi tapahtuu.
Viikonloppuna aion lukea kokeisiin, muta sitä tuskin tapahtuu paljoa. Aion nähdä myös kavereita ennen koeviikkoa, ja koeviikon jälkeen olen Katjan kanssa. Pian minun on ostettava bussikortti, sillä keli alkaa mennä aika huonoksi. Saan vielä joskus tulevan miniromaanini kirjoitettua loppuun, ja pääsen vielä lukiosta läpi. Ennen sitä aion olla kavereideni kanssa, käydä syyslomalla Tahkolla ja soittaa ukuleleä. Ehkä joskus voin pitää kaverini kanssa konsertin kirkon nuortenillassa. Loppujen lopuksi, en tiedä tulevaisuudesta mitään. En edes tiedä mitä teen huomenna. Mutta ehkä se ei haittaa, sillä elämän pitää antaa luistaa omalla painollaan. Tosin tässä vaiheessa kanataisi tietää mitä haluaa elämältään, että tietää mitä kirjoittaa abi-vuonna.
Ja btw, kuvat ovat hieman vanhahkoja (paitsi viimeinen)! :)
VastaaPoista