Mun maailma

  Pitkästä aikaan täällä. Onhan siitä jo muutama vuosi, kun viimeksi olen blogiani päivitellyt. En oikeastaan tiedä miksi en ole tänne mitään pistänyt… No mutta kuitenkin. Jos aloitetaan pienellä recapillä siitä, mitä oikein on tapahtunut näiden parin vuoden aikana. Olen ainakin täyttänyt 18 vuotta, saanut autokortin, käynyt Lapissa, kirjoittanut syksyllä 2020 kaksi yo-kirjoitusta, saanut ahdistuskohtauksen ja kasvanut taas vähän ”aikuisemmaksi”. Siinäpä ne tärkeimmät… Koronan kanssa on painittu siinä mielessä, että etäopetus tai maskien käyttö koulussa eivät kuuluneet suunnitelmiini pari vuotta sitten, mutta sillein tämä elämä eteni. Nyt olen lukulomalla ja koitan kovasti lukea äidinkieltä, englantia, maantietoa ja matikkaa. Matikkakin kummasti vaihtui pitkästä lyhyeen otettuani viimeisestä pakollisesta pitkän matikan kurssista hylätyn. Olen edelleen parisuhteessa mutta yllättävää kyllä, uusia kavereitakin olen löytänyt. Enpä olisi sitäkään uskonut. Minä ja Celica (c) Santeri Ti...

Jokainen etsii itseään ja omaa tyyliään. Jotkut etsivät pitkään ennen kuin oikeasti löytävät itsensä, joillakin siinä ei mene niin kauaa aikaa. Itse olen vasta noin vuoden sisällä alkanut olemaan sinut itseni kanssa ihan toden teolla. Viimeisen kahden-kolmen vuoden aikana olen käynyt läpi erilaisia tyylejä ja ajanjaksoja. Niitä on ollut kasiluokan ”classy” -tyylinen pukeutuminen, ysin alussa massamaisuus ja viime kesänä poikamainen vaihe. Olen tehnyt loistavia valintoja tyylini suhteen vuonna 2018. Niitä on muun muassa kulmakarvoissani oleva vako ja hiusten värjäys tumman ruskeiksi. Myös lyhyempi tukka on minulle oikea valinta. Siivosin myös joulukuussa vaatekaappini niin, ettei siellä olisi niin paljoa vaatteita, joita en käytä oikeastaan ikinä. (c)Santeri Tiainen Oman tyylini sana on MUSTA . Mustat housut on parhaimpia, samoin mustat hupparit ja t-paidat. Eli oikeastaan, yleensä asuni ovat mustaa kera jonkun väripilkun, jos ei ole mustaa mustalla. Lempielementtejäni o...

(c)Santeri Tiainen Oon aina uskotellu itelleni, että oon vahva. Oon vahva, ja pärjään itse. Mua ei kiinnosta mitä muut ajattelevat, tai mitä he sanovat. Oon kuvitellut pystyväni pistämään vastaan ja piikittelemään toisille tuon tuosta, mutta se ei olekkaan totta. Muhun sattuu pienetkin asiat. Mua ahdistaa olla sellaisten ihmisten ympäröimänä, joidenka mä koen olevan parempia kuin mä. Musta tuntuu että he ajattelevat minun olevan huono luuseri, ruma ja kyvytön. Pelkään arvostelua, pelkään että minua pidetään yhdentekevänä. Mä elän huomiolla, mä elän sosiaalisuudella, mut se on joskus vaikeeta. Kun oon herkillä, hyvin pienet jutut sattuu, vaikka ne tulis mun rakkaimpien ihmisten suusta. (c)Santeri Tiainen Kerran tilasin farkkushotsit netistä, ja saatuani ne itselleni laitoin ne jalkaan. Shortsit olivat aika tiukat, sillä olin ottanu ne minulle tiukassa koossa. Näytin hänelle shortseja, ja hän sanoi vitsillä jotain siihen viittaavaa, että olisin pyöreä. Se sattui, meni...

  Useimmat kuvat (c) Santeri Tiainen Ajokausi on päättynyt, ja tiet ovat jäässä. Mä oon ite ajanut mopolla nyt vuoden 2017 elokuusta lähtien. Näin perustietoina, mulla on paras mopo (omasta mielestä) eli Yamaha DT (Kavereille depsi). Depsin kanssa oon kerennyt koluamaan kaikki tutut ja ei niin tutut paikat tämän runsaan vuoden aikana mitä ollaan päristelty menemään. Toki matkan varrella on sattunut erinäisiä mokia ja kömmähdyksiä, mut se kuuluu asiaan, ainakin mun mielestä. Mun mottokin sanoo, että et oo kunnon mopojonne jos et oo ees yhtä kertaa kaatunu mopolla. Itse olen kaatunut kolmesti. Aloitetaan kuitenkin ajasta, jolloin mulla ei ollu mopokorttia, eikä uljasta depsiä allani. Ennen yläasteen alkua olin ollut sitä mieltä, että kyllä se pitää skootteri ostaa mulle. Ajattelin että mopot on täysin poikien juttu, ja ne olisivat haasteellisia ajaa. Mikä sitten sai mun mielen muuttumaan? Mun veljellä, joka on mua 5 vuotta vanhempi, oli myös DT, tosin vähän vanhemman m...