"I'M NOT STRONG ENOUGH"

(c)Santeri Tiainen

Oon aina uskotellu itelleni, että oon vahva. Oon vahva, ja pärjään itse. Mua ei kiinnosta mitä muut ajattelevat, tai mitä he sanovat. Oon kuvitellut pystyväni pistämään vastaan ja piikittelemään toisille tuon tuosta, mutta se ei olekkaan totta. Muhun sattuu pienetkin asiat. Mua ahdistaa olla sellaisten ihmisten ympäröimänä, joidenka mä koen olevan parempia kuin mä. Musta tuntuu että he ajattelevat minun olevan huono luuseri, ruma ja kyvytön. Pelkään arvostelua, pelkään että minua pidetään yhdentekevänä. Mä elän huomiolla, mä elän sosiaalisuudella, mut se on joskus vaikeeta. Kun oon herkillä, hyvin pienet jutut sattuu, vaikka ne tulis mun rakkaimpien ihmisten suusta.

(c)Santeri Tiainen

Kerran tilasin farkkushotsit netistä, ja saatuani ne itselleni laitoin ne jalkaan. Shortsit olivat aika tiukat, sillä olin ottanu ne minulle tiukassa koossa. Näytin hänelle shortseja, ja hän sanoi vitsillä jotain siihen viittaavaa, että olisin pyöreä. Se sattui, meni syvälle. Vaikka oon nykyään paljon varmempi itsestäni, ei nuo paineet ole menneet mihinkään. Huomaan sen silloin kun lähimmät kaverit eivät olekkaan siinä vieressä tukemassa. Silloin olen epävarma.

Ala-asteella, mulle ja mun parhaille kavereille tuli riita. Se oli mun syy, mut olin silti jääräpäinen ja vihainen. Oltiin ruokalassa, jolloin kaveri sanoikin vihoittelun syyn. Mä vastasin, että okei, sen kun olette vihaisia. Lähdin ulos. Sanoin itselleni, että emmä noita kahta tarvii, pärjään ihan hyvin itsekkin. Hetken pysyin vahvana, mutta adrenaliinin laskiessa purskahdin itkuun. Onneksi riita saatiin sovittua, kiitos muiden.

Kun oon vihainen tai suutun, mä äksyilen ja piikittelen. Sillonkin kun mulle ollaan vihasia, pyrin vaan henkisesti selättämään sen toisen ihmisen, yleensä siinä kuitenkaan onnistumatta. Sanon aina kaikille, että jos oon tehny jotakin mistä toinen on suuttunu, siitä pitäisi vaan sanoa suoraan. Mulla on aina se tunne, että mä oon syypää jonkun pahaan mieleen. Kaveriporukassa kaikki oli aina mun vika. Mä olin ilkeä ja siks mä haluunkin pyytää teiltä anteeksi. Enkä mä halua uhriutua, mä en halua sääliä. Mä haluun vaan sanoo anteeksi. Enkä mä välttämättä oo oikeessa, mutta tältä musta tuntuu.

Joskus itku hävettää. Sitä sanoo itselleen olevansa heikko, kun itkee. Joskus itkun syy on omasta mielestä typerä ja pieni. Joskus itku kumpuaa syvältä sisimmästä, syöksyy ulos murskaten padon, voimakkaan virran lailla. Mä kuitenkin opin, että oot vahva, kun uskallat näyttää tunteesi. Ilot, surut. Vihan ja katkeruuden. Jos susta tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan, niin älä huoli. Mieti kaikkia hienoja asioita. Sinulla on koti, perhe ja ystävät. Toivottavasti olet terve, ehkäpä sinulla on harrastus, joka tekee sinut onnelliseksi. Jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää. Oli se sitten hyvä ruoka, ystävät, kaunis ilma tai hyvä musiikki, jotain sellaista löytyy jokaisesta päivästä.

Älä siis keskity ikäviin asioihin, vaan opeta itseäsi löytämään oma onnesi jokaisesta päivästä.